Kunnanhallitus |
§ 121 |
26.04.2010 |
Tarkastuslautakunta |
§ 16 |
25.05.2010 |
Valtuusto |
§ 40 |
07.06.2010 |
VUODEN 2009 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
KHALL § 121
Valmistelija: pääkirjanpitäjä Kristiina Räsänen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 040 7101 936, fax (017) 561 790, e-mail: kristiina.rasanen@heinavesi.fi
Kuntalain 68 §:n mukaan kunnan tilikaudelta, joka on kalenterivuosi, on
laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, jolla on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitase, konsernituloslaskelma ja konsernin rahoituslaskelma liitteineen. Konsernitaseen laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin kirjanpitolakia. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kuntalain 69 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.
Kuntalain 70 §:n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi.
Kuntalain 75 §:n mukaan tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Jos tilintarkastajat havaitsevat, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.
Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.
Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä eli kunnan tapauksessa tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
Esityslistan liitteenä nro 6 on tasekirjaksi koottu Heinäveden kunnan vuoden 2009 tilinpäätösaineisto. Tasekirjaan sisältyy myös kunnanhallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Tasekirjaan alustavasti sisältyvän tilinpäätösmerkinnän allekirjoittaa tilintarkastaja, kun hän on tarkastanut tilinpäätöksen.
Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen tasekirja ja muu tilinpäätösaineisto annetaan tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi. Aikanaan tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus esitetään erillisinä asiakirjoina valtuustolle tilinpäätöksen hyväksymistä koskevan ehdotuksen liitteenä.
Työnjako kunnanhallituksen ja tarkastuslautakunnan välillä tilintarkastuskertomusta ja vastuuvapauden myöntämistä koskevien asioiden valmistelussa valtuustolle on Suomen Kuntaliiton selvityksen mukaan seuraava:
1.
Kunnanhallitus valmistelee tilinpäätöksen siihen liittyvine asiakirjoineen, allekirjoittaa tilinpäätöksen sekä saattaa tilinpäätöksen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja aikanaan valtuuston käsiteltäväksi.
2.
Tilintarkastaja luovuttaa viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastuslautakunnalle valtuustolle osoitetun tilintarkastuskertomuksensa. Kertomukseen sisältyy lausunto siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus.
3.
Jos tilintarkastuskertomus sisältää tilimuistutuksen, tarkastuslautakunta hankkii asianomaisten selvitykset sekä kunnanhallituksen lausunnon.
4.
Tarkastuslautakunta jättää tilinpäätöksen tilintarkastuskertomuksineen valtuuston käsiteltäväksi ja antaa arvionsa tehdyistä muistutuksista, siihen annetuista selvityksistä ja kunnanhallituksen lausunnosta sekä tekee esityksen siitä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus.
Esityslistan liitteenä nro 7 on lautakuntien selvityksiä vuoden 2009 määrärahojen ylityksistä ja tuloerien alituksista.
Investoinneissa Kirkontauksen leikkipuiston rakentamiskustannukset ylittyivät 139,66 € ja Yläkoulun luokka-ja käytävätilojen laatoituksen rakentamiskustannukset ylittyivät 6.643,47 €.
Pääkirjanpitäjä Kristiina Räsänen on kutsuttu asiantuntijaksi kokoukseen.
Kj:
Kunnanhallitus
1.
allekirjoittaa vuoden 2009 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi,
2.
esittää, että Heinäveden kunnan tilikauden tulos ajalta 1.1.-31.12.2009, yhteensä +57.824,28 euroa käsitellään seuraavasti:
-tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan 85.555,16 euroa (yläasteen saneeraus 14.405,40 euroa, kirkontauksen kunnallistekniikan II-vaihe 3.346,34 euroa, Karvion kunnallistekniikka 20.523,86 euroa (poistoero kattaa 81,44 %) ja Puolukka I 47.279,56 euroa (poistoero kattaa 74,53 % ao. suunnitelmapoistoista eli samassa suhteessa kuin investointivaraus oli hankintamenosta);
- kirjataan tilikauden ylijäämä + 143.379,44 euroa taseen edellisten tilikausien ylijäämän lisäykseksi.
3.
esittää valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosaan (erittely tasekirjan sivuilla 133-138) muutokset
- menot, menojen alitus - 603.839,69 €
- tulot, tulojen ylitys
+ 25.682,99 €
- netto
- 629.522,68 €
4.
esittää valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2009 talousarvion investointiosaan Kirkontauksen leikkipuiston ylitys 139,66 € ja Yläkoulun luokka-ja käytävätilojen laatoituksen ylitys 6.643,47 €.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että vuoden 2009 tilinpäätöstä koskeva lehdistöinfo järjestetään 27.4.2010 klo 11.00 alkaen kunnanvirastolla.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.
Lisäksi kunnanhallitus päätti tarjota kunnan henkilökunnalle täytekakkukahvit vaihtoehtoisesti kunnanvirastolla ja ravintokeskuksella.
Merkitään pöytäkirjaan, että pääkirjanpitäjä Kristiina Räsänen oli kokouksessa läsnä tämän pykälän käsittelyn aikana.
---------------
TARKLK § 16
Vuoden 2009 tilinpäätös on toimitettu aiemmin tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle.
Tilintarkastuskertomus vuodelta 2009 esitellään kokouksessa.
Päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta
1.
esittää tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi
2.
esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2009 tilinpäätöksen,
3.
esittää valtuustolle, että se myöntää kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1. - 31.12.2009.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Tilintarkastuskertomus on pöytäkirjan liitteenä nro 16 § / 1.
----------------
VSTO § 40
Valtuuston esityslistan liitteenä
-
nro 5 on tasekirjaksi koottu Heinäveden kunnan vuoden 2009 tilinpäätösaineisto. Tasekirjaan sisältyy myös kunnanhallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
-
nro 6 on lautakuntien selvityksiä vuoden 2009 määrärahojen ylityksistä ja tuloerien alituksista
-
nro 7 on tilintarkastuskertomus vuodelta 2009
Päätös:
Valtuusto
1. merkitsi tilintarkastuskertomuksen tietoonsa saatetuksi
2. hyväksyi vuoden 2009 tilinpäätöksen
3. myönsi kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1. - 31.12.2009.
Toimeenpano:
kpito
Tiedoksi: